The Sims 4 Rags to Riches Challenge (ryysyistä rikkauksiin haaste) -säännöt suomeksi

Haasteen idea ja tavoite:
Tämän haasteen ideana on saattaa aloitussim pois köyhyydestä kohti rikkaampaa elämää, eli ns. "ryysyistä rikkauksiin". Haasteen aikana simin täytyy suorittaa tiettyjä tavoitteita, jotta pääsisi etenemään. Haasteessa on myös tavoitteita, joiden suorittamisesta saat itse päättää.

Modit ja huijauskoodit:
Rahan hankkimiseksi ei tietenkään saa käyttää koodeja. Voit käyttää huijauskoodeja ainoastaan rahojen nollaamiseen (money 0), tavaroiden siirtelyyn sisustuksessa (bb.moveobjects) ja bugitilanteissa (resetsim). Ladattua sisältöä voi siminluonnissa käyttää, kun tekee aloitussimistä "ryysyisen" näköisen.

Yleiset säännöt:
- Haasteen päätavoitteita ei saa alkaa suorittaa, ennen kuin siihen liittyvä pakollinen tehtävä on suoritettu. Esim. et voi aloittaa talon rakentamista, jos et ole tehnyt pakollisia tehtäviä kodin rakentamiseen.
- Omalle tontille ei saa sijoittaa mitään tavaroita, ennen kuin pakolliset tehtävät kodin rakentamiseen on suoritettu.
- Et saa sijoittaa tavaroita seinien ulkopuolelle, ennen kuin pakolliset tehtävät puutarhan rakentamiseen on suoritettu.
- Simin täytyy nukkua julkisilla paikoilla, ennen kuin saat hankittua oman sängyn. Et saa sijoittaa sänkyä julkisille tonteille. Jos simin ystävyyspalkki täyttyy jonkun toisen simin kanssa, saat halutessasi nukkua tämän luona kerran viikossa. Voit syödä ystäväsi luona niin paljon ruokaa kuin haluat, mutta saat ottaa lähtiessäsi mukaasi vain yhden lautasellisen.
- Voit penkoa ruokaa roskiksista, syödä kerättyjä kasviksia tai kokata puistoista löytyvillä grilleillä.
- Jos lisäät talouteen muita simejä, he eivät saa tuoda lisää rahaa eikä tehdä töitä tai ansaita rahaa muilla keinoilla.
- Tässä haasteessa voit säätää simin elinikää miten haluat. Voit jopa laittaa ikääntymisen kokonaan pois, jotta ehdit suorittaa koko haasteen.
- Haasteen alussa sim ei saa mennä töihin, alla listattuna keinoja rahan hankkimiseen:
  • Keräily (voit keräillä ja myydä kaikkea maailmasta löytyvää)
  • Maalaaminen (voit maalata ja myydä tauluja, jos maailmasta löytyy maalausteline)
  • Kirjoittaminen ja ohjelmointi (käytä tähän kirjaston tietokoneita)
  • Komedia (ei nopein keino, mutta voit kirjoittaa vitsejä ja käyttää mikrofonitelinettä) 
  • Musiikki (voit käyttää soittotaitojasi ansaitaksesi tippiä)
  • Videopelit (ei nopein keino tämäkään, mutta pelaamalla voi ansaita rahaa)
  • Hanttihommat (jos sinulla on unelmasaari lisäosa, voit tehdä hanttihommia kerran viikossa, mikäli vaadittu taitotaso täyttyy)

Haasteen aloittaminen:
Aloita haaste luomalla nuori aikuinen siminluonnissa. Voit halutessasi tehdä simistä mahdollisimman ryysyisen ja kodittoman näköisen. Voit muuttaa simisi mille tahansa tyhjälle tontille. Kun pääset peliin, nollaa similtäsi kaikki rahat, eli koodikenttä auki (ctrl + shift + c), kirjoita kenttään testingcheats true ja paina enter, jonka jälkeen kirjoita money 0 ja taas enter. Nyt similläsi pitäisi olla 0 simoleonia.

Pakolliset tehtävät:
Ennen kuin voit alkaa suorittaa päätavoitteita, sinun täytyy suorittaa pakolliset tehtävät. Kun olet täysin suorittanut pakollisen tehtävän, voit alkaa suorittaa siihen liittyvää päätavoitetta.

Pakolliset tehtävät kodin rakentamiseen: 

- Kätevyys tasolle 5 sekä logiikka tasolle 3
- Simin tulee maksaa 500 simoleonia rakennusluvasta kaupungille (käytä money-koodia)
- Jokaisen huoneen piirustuksista erikseen simin tulee maksaa aina 500 simoleonia

Pakolliset tehtävät puutarhan rakentamiseen: 

- Simin täytyy suorittaa pakolliset tehtävät kodin rakentamiseen
- Kätevyys tasolle 7 ja puutarhanhoito tasolle 5
- Simillä tulee olla vähintään yksi makuuhuone jossa on sänky, kylpyhuone jossa on suihku ja wc-pönttö, olohuone/keittiö jossa on työtaso, pesuallas, jääkaappi, hella, pöytä, tuoli, palohälytin ja sohva
- Simin tulee maksaa piirustuksista 500 simoleonia

Pakolliset tehtävät työn hankkimiseen: 

- Simillä täytyy olla vakituinen osoite saadakseen töitä. Suorita pakolliset tehtävät kodin rakentamiseen
- Simillä täytyy olla kodissasi ainakin sänky, wc-pönttö, suihku, pesuallas, liesi, työtaso, tuoli ja jääkaappi
- Maksa 1000 simoleonia opintomaksuja aloittaaksesi työt (jos sinulla on yliopisto lisäosa, voit miettiä haluatko että sim suorittaa jonkun tutkinnoista ennen kuin saa aloittaa työt)

Pakolliset tehtävät perheen perustamiseen: 

- Simillä täytyy olla perus koti ennen kuin voi mennä naimisiin
- Simeillä täytyy olla varmat tulot ennen lasten hankkimista. Vähintään toisen simin tulee suorittaa pakolliset tehtävät työn hankkimiseen
- Jokaisen taaperon taitojen täytyy olla täynnä, ennen kuin heidät voi ikäännyttää
- Ennen kuin lapsen voi ikäännyttää teiniksi, täytyy hänellä olla joko taso 5 jossain taidossa ja kouluarvosana 10 TAI taso 10 yhdessä taidossa
- Ennen kuin teinin voi ikäännyttää nuoreksi aikuiseksi, täytyy hänellä olla joko taso 5 kahdessa eri taidossa TAI taso 10 kahdessa taidossa
- Sinun tulee järjestää ja maksaa häät aina kun joku menee naimisiin

Päätavoitteet:

Täysin kalustettu koti: (tätä tavoitetta varten suorita ensin pakolliset tehtävät kodin rakentamiseen)

- Vähintään 3 makuuhuonetta
- Keittiö
- Ruokasali
- Vähintään 2 kylpyhuonetta
- Olohuone
- Työhuone jossa on vähintään yksi tietokone
- Puutarha
- Uima-allas


Perusta perhe: (tätä tavoitetta varten suorita ensin pakolliset tehtävät perheen perustamiseen) 

- mene naimisiin
- saa lapsenlapsia


Uratavoite: (tätä tavoitetta varten suorita ensin pakolliset tehtävät työn hankkimiseen) 

- Hanki töitä/perusta kauppa, ravintola tai eläinlääkäri 
- Hanki Yrittäjähenkinen -palkinto (palkintokaupasta) 
- Saavuta taso 10 urallasi, tai jos sinulla on oma yritys, ansaitse 100 000 simoleonia ja kouluta alaisesi huippuunsa


Tavoitteet:

- Suorita vähintään 1 tavoite similläsi ja tämän puolisolla
- Suorita vähintään 1 tavoite jokaisella lapsella joka similläsi on 


Rahatavoite:

- Tontin arvo vähintään 100 000 simoleonia
- Simillä tulee olla 200 000 simoleonia (jos haluat haasteesta vielä vaikeamman, voit nostaa rahasummaa 500 000 tai jopa 1 000 000 simoleoniin)   

 
Valinnaiset tavoitteet:

- Saavuta taso 10 millä tahansa uralla aloitussimillä ja tämän puolisolla
- Hanki 3 lasta ja vähintään 3 lastenlasta
- Vähintään yksi lapsista ja tämän lapsi asuu aloitussimin ja tämän puolison kanssa
- Laajenna talostasi kartano ja käytä mahdollisimman kalliita esineitä
- Eroa puolisostasi ja pidä lapset
- Pidä yllä hyviä suhteita jälkeläistesi kanssa
- Pidä työn lomassa harrastuksia yllä
- Hanki kaikista juhlatapahtumista kultamitali
- Kirjoita kirja jokaisessa tyylilajissa
- Pidä vähintään 5 itsetehtyä maalausta seinällä
- Pelehdi jokaisessa mahdollisessa paikassa
- Suorita jonkun aikuisen lapsesi tavoite aikuisena
- Suorita jonkun lapsenlapsesi tavoite lapsena
- Suorita jonkun lapsenlapsesi tavoite aikuisena
- Hanki kaikki palkinnot palkintokaupasta yhdellä simillä (ei juomia)
- Talouden arvo 1 000 000 simoleonia
- Käy jokaisella julkisella tontilla vähintään 3 kertaa yhdellä simillä
- Järjestä vähintään 5 hääjuhlat
- Lue kaikki mahdolliset kirjat
- Saavuta taso 5 jokaisessa mahdollisessa taidossa
- Saa kaksoset tai kolmoset
- Saavuta kaikki mahdolliset tavoitteet


Lisähaastetta!
- Alussa sim saa myydä tavaroita ainoastaan myyntipöydällä (ei tavaraluettelon kautta)
- Voit laittaa simille repaleiset vaatteet, huonot hampaat, sotkuiset hiukset yms. Sim joutuu maksamaan hammaslääkäri/parturi/vaate maksuja ennen kuin saat vaihtaa ne (esim 500-1000 simoleonia)
________________________________________________________________________

Loppuun haluan vielä muistuttaa, että en ole keksinyt tätä haastetta itse. Olen ottanut joitain vapauksia suomennoksessa ja lisännyt muutaman pienen yksityiskohdan. Haasteesta löytyy myös monia erilaisia versioita. Alkuperäisen haasteen englanniksi löydät täältä

Kiitos kun luit ja toivottavati pidit suomennoksestani. Lue toki muutkin suomennokseni ja kommentoi minkä haasteen haluaisit seuraavaksi :) Mukavia pelihetkiä ja hyvää kesää!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

The Sims 4 Not So Berry Legacy Challenge -säännöt suomeksi

The Sims 4 100 Baby Challenge (100 vauvan haaste) -säännöt suomeksi

The Sims 4 Legacy Challenge (suku haaste) -säännöt suomeksi